Musiikkijoulukalenterin luukku 2#
Doris Day - Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow! (1964)
Tässä on sitä jotain menneiden aikojen viattomuuden ydintä. Ripaus Disneytä ja hyppysellinen Hollywoodin kulta-ajan ajatonta eleganssia. Ulkona tihuttelee lunta. Kohta täytyisi lähteä, mutta kun tässä on niin hyvä ja lämmin olla oman rakkaimman syleilyssä takkatulen äärellä (yöksi jääminenhän ei ole joululaulumaailmassa vaihtoehto). Syleile vielä kerran, niin eiköhän sillä lämmöllä jo köpöttele pari korttelinväliä kotiovelle asti. Itse asiassa Wikipedian mukaan vuonna 1945 sävelletty Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow! on vuodenaikalaulu, eikä siis varsinaisesti joululaulu, vaikka sitä sellaisena toki pidetään. Sammy Cahnin kirjoittamissa sanoituksissa ei ole viittausta jouluun sinänsä, vaan ainoastaan ulkoiseen lumisateeseen ja siis vuodenaikaan. Näin uskontonsa puolesta joulua viettämättömätkin saattoivat Yhdysvalloissa ottaa laulun omakseen vuodenaikaan liittyen. Oma kokemukseni kappaleesta on kuitenkin vahva joulun tunnelma – tosin selkeästi amerikkalaiseen kuvastoon puettuna. Tästä kappaleesta on levytetty useita hyviä versioita. Vuonna 1945 sen levytti ensimmäisenä amerikkalainen näyttelijä ja laulaja Vaughn Monroe ja saavutti kappaleella myös Billboardin listaykkösen seuraavana vuonna.
Valitsin kuitenkin tähän listaukseen elokuva- ja tv-näyttelijänä sekä laulajana tunnetuksi tulleen Doris Dayn version, joka on levytetty hänen ensimmäiselle joulualbumilleen The Doris Day Christmas Album vuonna 1964. Day'n äänestä kuultaa jo aiemmin mainitsemani vanhan ajan eleganssi ja turvallisuuden tuntu, mikä sopii jouluun kuin porkkananenä lumiukon pääkoppaan. Laulu on myös tässä versiossa sovitettu mielestäni erittäin tyylikkäästi hieman jatsahtavilla piano-osuuksilla maustettuna. Kiinnostavaa myös Dayn versiossa on se, että aiemmin tätä lauloivat miehet, jotka viivyttivät lähtöään naisen luota (esim. Sinatra), mutta nyt lähtijä onkin nainen ja mies jää katselemaan lumituiskua ikkunan lävitse. Yhteisen hetken venyttäminen lienee kuitenkin molempien tavoite. Kiireettömyys on tämän kappaleen vahva teema ja Day toteuttaa sen venyttävillä lauseillaan täydellisesti. Kappale huokuu viivyttelemisen tunnetta; en halua lähteä vielä, joten venytetään laulantaa; rivejä on vähän ja jostain täytyisi saada lisää aikaa tai muuten se lumituiskuun lähdön hetki on käsillä. Vielä vähän aikaa tässä. Eihän meillä ole mitään hätää, eihän? Satakoot lunta vaikka ikuisuuden ja ikuisuuden.
Kuuntele kappale tästä:
Bonus:
Vaughn Monroen alkuperäinen esitys vuodelta 1945 ei ole myöskään hullumpi. Dayn aistikkuuden ja tunnelmallisuuden sijasta tässä versiossa on kuitenkin varsin kevyt toteutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti