Vain elämää!
Kauden parhaiden esitysten top 10!
Katselin pari vuotta sitten enemmän tai vähemmän pakotetusti yhden jakson tuosta niin kovasti joka puolella rummutetusta Vain elämää -sarjasta, eikä mieleni tehnyt enää palata sen pariin. Joukko muusikkoja ja laulajia kokoontui yhteisen pöydän ääreen esittämään omia tulkintojaan toistensa kappaleista, ja yleensä myös vollottamaan kunnolla päälle. Koko ohjelman idea tuntui lähinnä nykyajan turhaa viihdettä hyvin kuvaavalta, katsojia aliarvioivalta ja totaalisen teennäiseltä audiovisuaaliselta jätekasalta. Kuultuani kuitenkin kolmannen kauden tähtikaartista ja etenkin suuresti ihailemani Vesa-Matti Loirin osallistumisesta uusiin jaksoihin, tiesin olevani pakotettu antamaan sarjalle toisen mahdollisuuden. Nyt voin hyvällä syyllä todeta, että onneksi.
Kolmas tuotantokausi on nimittäin ylittänyt roimasti kaikki aiemmat ennakko-odotukseni ja tuonut aivan valtavasti iloa tähän lohduttoman pimeään syysaikaan. Pari jaksoa seurattuani minulle kristallisoitui hyvin lähtemättömästi se, miten paljon aitoa inhimillistä tunnetta, lämpöä ja hyvän mielen ilosanomaa tämän ohjelmaformaatin ideaan sisältyi. Ohjelmassa ei ollutkaan kyse tietyn katsojakunnan laskelmoidusta kosiskelusta ylitunteikkaalla esityskavalkadilla, vaan todella aidon ja omalaatuisen ihmiskemian tuomasta hyvin muodostetusta kokonaisuudesta. Ja vaikka ei aiemmin olisi uskonut, ohjelman musiikillinen sisältö oli myös pääosin varsin korkealaatuista. Esityksissä oli roppakaupalla tunnetta, latausta, panostusta ja taustabändin soittajat suoriutuivat tyylilajista kuin tyylilajista varsin mallikkaasti.
Mutta kaiken onnistumisen perimmäinen syy oli minulle alusta alkaen hyvin selvä. Idea toisten artistien kappaleiden esittämisestä yhteisen pöydän ääressä oli vain taustakehikko, ja sarjan todellinen sisältö oli sen päähenkilöiden välisen kemian kuvauksessa. Jos esiintyvät henkilöt olisivat olleet sarjassa toisia, en olisi seurannut jaksoakaan. Mukana oli niin nuoria tekijöitä kuin vanhoja legendoja, niin toisensa entuudestaan tuntevia kuin uusia tuttavuuksia sekä niin popin, rockin kuin hip hopin tunnettuja suomalaisia taitajia. Seitsemän ihmistä, seitsemän elämäntarinaa ja seitsemän karismaattista esiintyjää: Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Paula Vesala, Kimmo Laiho (Elastinen), Jenni Vartiainen sekä Samuli Edelmann. Kaikki pitkän linjan laajasti tunnettuja artisteja. Veskun lisäksi etenkin Tonin tekemisiä ja sanomisia on tullut seurattua enemmän tai vähemmän 1990-luvulta asti, joten mielenkiintoista odotettavaa oli riittämiin – niin riemukasta huumoria kuin suuria tunteitakin. Olen seuraavassa kirjoituksessa listannut kymmenen omaa suosikkiani kuluneen kauden esityksistä. Ne on asetettu paremmuusjärjestykseen täysin minun oman lahjomattoman ja subjektiivisen maun mukaisesti. Mais c'est seulement la vie!
10 # Toni Wirtanen: Sata kesää tuhat yötä
( alkuper. Boogie Woogie Dancing Shoes, säv. & san. Keith Forsey, Juergen Korduletsch, Joerg Evers & Mats Björklund, suom. Raul Reiman)
"Tanssikenkää jalkaan vaan sitten, niin täältä pesee. Härifrån vänttas..."
-Toni
Sata kesää tuhat yötä on Paulan useista klassikoista yksi niitä harvoja, joka on iskenyt lähtemättömästi keskushermostooni jo ensimmäisestä sähköisestä kuuntelukerrasta lähtien. Oli myös odotettua, että ainakin tätä kipaletta versioitaisiin myös seitsemännessä jaksossa. Kun kappale paljastui lopulta Tonin valinnaksi, olivat odotukset ristiriitaiset: joko kappale saisi lähinnä nolon disco-tulkinnan tai se laitettaisiin aivan uuteen uskoon. Onneksi päädyttiin jälkimmäiseen. Ehkä jopa kaikkein suurin muodonmuutos kuultiin tässä: Toni bändeineen muunsi klassisen discopallonytkytyksen raivoisan energiseksi heavy-versioksi!
"Mikä energia!"
-Paula K.
Tonin suorituksia sarjan jaksoissa kautta linjan voisi luonnehtia sanalla yliyrittäminen. Todellisia muodonmuutosyrityksiä oli tiuhaan ja lataustakin runsain mitoin. Valitettavasti panostuksen määrä meni aivan liian usein täysin yli laidan, ja lopputulos jäi jokseenkin hajuttomaksi. Tonin elkeet ja laulajankyvyt sopivat rock-henkisesti nimittäin aivan hyvin Apulannan ja sen kaltaisten yhtyeiden tuotantojen tulkitsemiseen, mutta liian uusille vesille lähteminen sai veneen jo hörppimään vettä pahemman kerran. Panostus ja energia tuotti kuitenkin kaksi hyvin onnistunutta vetoa, joista toinen oli myös kaikista viimeisin. Syynä oli se, että Toni pysyi tällä kertaa tyylillisesti lestissään, mutta onnistui kuitenkin muuttamaan versionsa riittävän omaperäiseksi, kokonaisuutena tiukasti otteessaan pitäväksi paketiksi.
Kyllä. Kasarin discohitti sai osakseen raskaan heavypoljennon ja punk-räyhäkkään laulusuorituksen. Energiaa riitti ja meno pysyi juuri ja juuri sopivan tiukkana ja samalla hulvattomana. Ja kerro Toni mistä ihmeestä tuon juuttaan verenpunaisen Fight Club -rotsin voi oikeen ostaa omakseen? Olen aina tuollaisen halunnut, enkä ole sitä koskaan missään nähnyt. Hillitöntä menoa! Ja totta vieköön, myös taustayhtyeellä todella oli heittäytymiskykyä yli oman tarpeen. Verbaalikko Toni todella pesi lattian tällä pyyhkäisyllä, ei voi mitään. Hieno versio. Hieno yhtye. Hienoja miehiä. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan kuinka Kalju K. Kojootti alias Toni Wirtanen villitsee teinimimmit seuraavana festarikesänä. Sillä kun tämä ralli kajahtaa juhannusyössä, niin se on sitten siinä.
"SATA! KESÄÄ!"
Katso Tonin raivokas esitys tästä:
Bonus! Kauas on omena puunsa juurelta vierähtänyt. Matka alkuperäisestä vaatimattomasta discohitistä Tonin ärhäkkään versioon on pitkä kuin nälkävuosi. Tässä jamaikalaissyntyisen Claudja Barryn alkuperäisversio vuodelta 1978:
9 # Samuli Edelmann: Tunnoton
(Säv. Knipi, san. Jenni Vartiainen & Juhani Lappalainen)
"Mä on ihan makaroonina täällä."
-Jenni
Samulin villipyttymäinen olemus oli vahvasti läsnä kauden jokaisessa jaksossa, kuin vahvarakenteisena seinänä, johon muut pääosan esittäjät saattoivat huoletta nojautua. Kuitenkin ne kaikkein vahvimmat tunnereaktiot saimme kokea juuri häneltä, jonka vahvuus näyttäytyi lähinnä vuorenseinämältä. Samuli oli ohjelmassa vuoroin itse rauhallisuus ja vuoroin täysin murusina. Etenkin toisena jaksona nähty Paula Vesalan päivä oli raskaine kalmankatkuisine aiheineen varsinkin Samulille usein aivan liikaa.
"Samuli meni maihin."
-Elastinen
"Kovia aiheita sulla."
-Samuli
"Mä vedän kohta litsarin sulle."
-Vesku
Olen aina pitänyt Samulia ennen kaikkea näyttelijänä. Läpimurto tuli 1990-luvun alussa, jolloin Peggy kohosi suureksi hitiksi. Levyt myivät ja elokuvarooleja tuli. Komediaryhmä Vintiöiden jäsenenä tulivat esiin Samulin välistä hulvattomat koomikonkyvyt. Myös viinaa tippui kurkusta alas kiivaaseen tahtiin ja välillä meno äityi turhankin rajuksi sekoiluksi. Esim. erään vedonlyönnin seuraksena vuonna 1995 Samuli hyppäsi humalassa mereen Viking Line -risteilyalukselta. Onneksi laiva oli kuitenkin pysähdyksissä Tallinnan satamassa ja mies saatiin nopeasti ongituksi takaisin. Useiden vuosien porttikielto selkkauksesta kuitenkin helähti. Sittemmin Samuli on jättänyt viinakset kokonaan ja elelee nykyisin rauhallista perhe-elämää Maltalla.
Samulin laulutuotannosta muisti lähinnä 1990-luvulla paljon soineen (Sinä olet) Aurinko -hitin sekä ärsyttävän Kaikki tahtoo -renkutuksen. Hänen laulutekniikkansa on jotenkin vaivalloisen ja liian hennon kuuloista. Huokaileva tapa laulaa kuulostaa siltä kuin jokainen rivi tulisi ulos vain juuri juuri kuultavasti. Tulkitsijana hän on selvästi aivan liian yksiulotteinen, ja se näkyi myös jaksojen esityksistä. Väliaikainen oli rutiinivetäisy, Päiväkoti vielä jokseenkin ok, Teit meistä kauniin liian samantyyppinen edellä mainitun Vesalan kappaleen kanssa, Vaan sil on väliä aivan karmea harmonikkahumppaveistos Elastisen räpäytyksestä ja Kuuleeko yö toki tunnelmallinen, mutta silti turhan rutinoitunut tulkinta.
Jennin jaksossa löytyi vihdoinkin sitä jotain. Viimeinkin täysin Samulin olemukseen ja laulutapaan kuin nakutettu istuva kappale! Kun Tunnoton -laulun ensimmäiset hennosti kuiskailevat sanat tulvahtivat ulos, oli pöydän ääressä käsinkosketeltavan harras tunnelma. Samulin jykevän rauhallinen tulkinta vei Jennin tunnetilojen pyörteisiin ja sai varmasti myös lukemattomat kotikatsomot hiljenemään. Se vaan oli niin juuri hänelle sopiva kappale. Samuli välitti hienosti juuri sen, kun mikään ei enää tunnu, ja kaikki on yhdentekevää. Tunteet, jotka ennen kuohuivat suurten tuulisten merivirtojen lailla, ovat nyt kuolleet ja lopullisesti hiljenneet. Jäljellä on vain surullisen välinpitämätön ihmisruumis, vailla tunteiden täytettä.
Katso Samulin tunteikas tulkinta tästä:
Bonus! Onko tässä kuitenkin Sampan uran ehdottomin tähtihetki? Suomen kenties pösilöimmän sketsisarjan Äkkiä Anttolassa eräässä jaksossa nähdään hulvaton esitys legendaarisesta kesäpiisistä Karavaanari. Onkohan juuri tällä möhömahaisella pätkällä irronnut sivukonnan rooli Mission Impossible -rainassa?
https://www.youtube.com/watch?v=h-tBCGvc_FE
8 # Paula Koivuniemi: Joutsenet
(säv. Jori Sjöroos, san. Paula Vesala & Mira Luoti)
Koivuniemen Paula ei paljoa esittelyjä tarvitse. Vaihtoehdot etunimi Paulan ensimmäiseksi mielleyhtymäksi kun ovat melko vähissä. Olikin hauskaa odottaa, miten Paula taipuisi aivan erilaisten artistien biisikatalogiin. Siis oli hauskaa siihen asti, kunnes ymmärsi hänen esittävän ne aina samalla tavalla. Suurin osa hänen tulkinnoistaan kun pysyi tukevasti mukavuusalueen kehämäisen aidan sisäpuolella. Ainoastaan Elastisen Mikä boogie? -rallattelu poikkesi hieman linjasta, mutta sekin äityi liian huumorilla vedetyksi hupsutteluksi. Toisin sanoen Paula veti esitykset omalla varmalla tyylillään, eikä se suinkaan ollut epämiellyttävää kuunneltavaa. Ohjelmaformaatti vain oli sellainen, että olisi sopinut toivoa myös enemmän arvaamattomia yllätyksiä ja heittäytymistä.
Voit sanoa mitä haluat
Se ei tunnu se ei kosketa
Mene vaan mene vaan
Toisen Paulan jakso oli kauden kaikista jaksoista selvästi kaikkein tunnepitoisin. Vesalan kappaleiden aiheet kun olivat lähes poikkeuksetta varsin tummissa virroissa kylvetettyjä. Erittäin jännitteinen esitys nähtiin myös kahden Paulan ensimmäisessä musiikillisessa kohtaamisessa. Kauden aikana syntyi jonkinlainen sukupuolittunut ihailukerho, kun selvästi Vesalan suurimmaksi esikuvaksi osoittautui Paula, ja Elastisen tapauksessa taas Vesku. Nyt oli kuitenkin vanhemman Paulan aika tulkita nuorempaa, ja lopputulos oli hänen parhaimpansa. Syy on aika pitkälle sama kuin Samulinkin tapauksessa: kappalevalinta istui hänelle erinomaisesti. Joutsenet on kappale luopumisen tuskasta, menetetystä rakkaudesta ja kylmenneistä tunteista. Paulan tapauksessa hänen mennyt vaiherikas elämänsä loi kappaleen tulkinnalle koskettavat kehykset. PMMP:n alkuperäisversiossa kun on tekstin suhteen mukana jonkinlaista nuorten ihmisten uhmakkuutta; vaikka suru ja kaipaus tukehduttaa, on vielä varaa komentaa päättäväisesti, parempaan tulevaisuuteen yhä uskoen.
Lumi on syönyt kaiken
Routa raiskaa tämän maan
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
Unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
Lähtisin mut se vaan ei mee enää niin
Koivuniemen tapauksessa tekstin sävy muuttuu kohtalokkaammaksi. Ilmassa on paljon enemmän lopullisuuden tuntua. Kun nyt vielä luovutaan, se on lopullisesti sitten siinä. Ja vaikkei olisikaan, välittyy ajatus useammista katkerista hetkistä, kun laulajana on vanhempi ja kokeneempi esittäjä. Näin kappaleen tekstin tunnelataus muuttuu myös kertaheitolla paljon vahvemmaksi. Kiitosta voi jakaa myös hyvin tilannetajuiselle ja onnistuneelle sovitukselle. Juuri tulkinnan elegantin hillitty ulkoasu pukee Paulaa ja saa hänen esiintyjänlahjojensa parhaimmat puolet säihkymään. Kokonaispaketti on hallittu, tiivis ja tyylitajuinen. Kun mikään ei enää mee niin, se on pakko uskoa – jos vain Paula Koivuniemi sen meille kertoo.
Katso Paulan elegantti esitys tästä:
7 # Toni Wirtanen: Kovemmat kädet
(säv. Jori Sjöroos, san. Paula Vesala & Mira Luoti)
Tonin ensimmäinen todellinen onnistuminen nähtiin toisessa jaksossa. Ensimmäinen esitys Veskun vähemmän tunnetusta klassikosta Brontosauruksen yö solahti auttamatta numeroa liian isoihin saappaisiin, mutta seuraavassa vedossa oli jo päästy enemmän omimmalle alueelle. Vesalan Paulan Kovemmat kädet tuntui tematiikaltaan ja tulkinnaltaan selkäpiissä asti. Toni sai kappaleen kaksivaihteisen temmon toimimaan omalle äänialalleen riittävän moitteettomasti, sillä juuri säkeistöjen rujo hentous sekä kertosäkeen voimakas energiapurkaus sopivat juuri hänen rock-tyylilleen hienosti. Kun perheen esikoinen ei enää saavukaan kotiin talviselta koulumatkaltaan, ovat hyvät neuvot silloin kultaakin kalliimmat. Tähän sydäntä viiltävään hetkeen tarvitaan melankolian keinot taitavaa sanansaattajaa, ja silloin Toni on mies paikallaan.
Silloin kun ensilumi
taivaassa synnytetty
maahan suli
hän ei tullutkaan illalla kotiin
Ei olisi aikoinaan uskonut ruskis-renkutusta kuunnellessaan millaisia tekstejä PMMP:n tyttösten käsistä vielä irtoaisikaan! Vesalan jakso olikin koko kauden ylivoimaisesti tunteikkain. Laulujen sanoitusten teemat käsittelivät usein kuolemaa, ihmiselämän katoavuutta, haurautta ja luopumista. Porukan jalat eivät siis kahlanneet aivan pintavesissä. Tämä näkyi ennen kaikkea kappalevalintojen teemoissa, joista Tonin valinta oli yksi sykähdyttävimpiä. Onnistumisen syy on sama kuin Samulilla: kappalevalinta on tällä keraa mitoitettu esiintyjää myöten. Säkeistön hentous, äänen puhtaus näissä kohdin ja kertosäkeen räjähtävä voima, vihanpurkaus, joka on juuri oikein ajoitettu, tekevät tästä esityksestä Tonin parhaimmistoa. Hän on juuri omalla maaperällään, ja tulkinnan voisi hyvin kuvitella myös Apulannan katalogiin mainiosti soveltuvaksi. Synkkyys, viha ja silkka pimeä agressio kauheuksien edessä kuvastuvat loistavasti tästä mieleenpainuvasta tulkinnasta. Toni onnistuukin olemaan sekä haavoittuvaisen inhimillinen että voimakkaan tulinen saman esityksen aikana. Nämä hetket olivat vain koko kauden aikana harmittavan harvassa.
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat
ne poikamme piilottaneet
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Katu ei puhu
ei tunnusta mitään
mihin pojan kadottanut on
Se mihin sinä kajosit
oli toisen omaa
"Tää on paljon sanottu, mut mä uskallan sen sanoa, että ehkä yks viisaimmista ja hienoimmista miehistä mitä mä oon koskaan tavannu."
-Vesku
Katso Tonin voimakas esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/kovemmat-kadet-kuristavat-kuulijaa-toni-wirtasen-koskettavassa-esityksessa
Silloin kun ensilumi
taivaassa synnytetty
maahan suli
hän ei tullutkaan illalla kotiin
Ei olisi aikoinaan uskonut ruskis-renkutusta kuunnellessaan millaisia tekstejä PMMP:n tyttösten käsistä vielä irtoaisikaan! Vesalan jakso olikin koko kauden ylivoimaisesti tunteikkain. Laulujen sanoitusten teemat käsittelivät usein kuolemaa, ihmiselämän katoavuutta, haurautta ja luopumista. Porukan jalat eivät siis kahlanneet aivan pintavesissä. Tämä näkyi ennen kaikkea kappalevalintojen teemoissa, joista Tonin valinta oli yksi sykähdyttävimpiä. Onnistumisen syy on sama kuin Samulilla: kappalevalinta on tällä keraa mitoitettu esiintyjää myöten. Säkeistön hentous, äänen puhtaus näissä kohdin ja kertosäkeen räjähtävä voima, vihanpurkaus, joka on juuri oikein ajoitettu, tekevät tästä esityksestä Tonin parhaimmistoa. Hän on juuri omalla maaperällään, ja tulkinnan voisi hyvin kuvitella myös Apulannan katalogiin mainiosti soveltuvaksi. Synkkyys, viha ja silkka pimeä agressio kauheuksien edessä kuvastuvat loistavasti tästä mieleenpainuvasta tulkinnasta. Toni onnistuukin olemaan sekä haavoittuvaisen inhimillinen että voimakkaan tulinen saman esityksen aikana. Nämä hetket olivat vain koko kauden aikana harmittavan harvassa.
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat
ne poikamme piilottaneet
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Katu ei puhu
ei tunnusta mitään
mihin pojan kadottanut on
Se mihin sinä kajosit
oli toisen omaa
"Tää on paljon sanottu, mut mä uskallan sen sanoa, että ehkä yks viisaimmista ja hienoimmista miehistä mitä mä oon koskaan tavannu."
-Vesku
Katso Tonin voimakas esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/kovemmat-kadet-kuristavat-kuulijaa-toni-wirtasen-koskettavassa-esityksessa
6 # Elastinen: Naurava kulkuri
(alkuper. Gambler's Guitar, säv. & san. Jim Lowe, suom. Reino Helismaa)
"Itkeen mä aloin, vaikka olis pitäny nauraa."
-Vesku
Tästä se kaikki lähti liikkeelle! "Arvoisat musiikin ystävät, hymyä huuleen!" Ylläolevaan Veskun lausahdukseen pystyi hyvin yhtymään, sillä esitys aiheutti lähinnä liikutusta, vaikka se oli kappaleena kaikkea muuta kuin surullinen tai melankolinen. Tyylilajista huolimatta juuri tähän täysin eri sukupolvea edustavan nuoren artistin tarjoamaan tribuuttiesitykseen kiteytyi hyvin paljon. Koko sarjan aloittavana esityksenä ei voinut tietää millään mitä tuleman pitää. Kimmo Laiho alias Elastisen esitys oli paitsi ratkiriemukas myös hyvin tunteikas, sillä sen esityshetkessä koettiin todellinen sukupolvien yhdistyminen. Kaikki johtui tietysti Veskusta ja hänen uskomattomasta urastaan suomalaisen taiteen ja viihteen tähtitaivaalla, jolle Elastinen teki kunniaa omalla tunnusomaisella tyylillään.
Naurava kulkuri on sävelmältään alun perin yhdysvaltalaisen country and western -artisti Jim Lowen 1950-luvun alun kappale, johon Reino Helismaa väsäsi uudet hilpeät suomenkieliset sanat. Per-Erik Förärsin levyttämänä kappale tallentui suomeksi ensi kerran ääniaalloille vuonna 1958. Nuori poikanen nimeltä Vesa-Matti Loiri kuunteli radiosta tätä Pärren esitystä ja ärsyyntyi kappaleen teennäisestä välinaureskelusta. Vuoden 1985 syksyn eräässä Spede-Show -sketsisarjan jaksossa hän viimein päätti osoittaa kykenevänsä paljon parempaan tulkintaan. Roolihahmo Jean-Pierre Kuselan sekä hänen avustavan pianistinsa Pupen (Olli Ahvenlahti) nauruntäyteinen esitys on yksi suomalaisen viihdehistorian ikimuistoisimpia. Myös vuoden 1986 levytys kiertää radioiden eettereitä edelleen säännöllisesti. Viimeksi Loirin on nähty nauravan Kuselana Speden muistokonsertissa 2000-luvun alussa.
- Kauhee biisi
- Niin voi olla aika raskas vetää kyllä
- Niin niin mutta siis biisinäki ihan hirvee saatana
- Mä koitan muuttaa sun mielipiteen
- Mutta hyvä numero
-Vesku ja Elastinen
Vanha klassikko oli siis aika herättää jälleen henkiin. Ja sen Elastinen myös teki. Omaan tinkimättömään tyyliinsä Kimmo oli veistänyt kappaleesta täysin uuden räp-sovituksen. Alkuperäisiä ikimuistoisia rivejä oli kyllä mukana, mutta muutoin sanat oli laitettu täysin uuteen uskoon. Myöhemmin saimmekin tottua jo odottamaan niin jokaisen Elastisen tulkinnan kohdalla. Tässä tapauksessa oli selvää, kuten Veskukin ennen esitystä toteaa, että ei Kimmo lähde nauramaan tässä versioinnissa. Niinpä alkuodotukset eivät olleet kovinkaan huippulukemissa; varsinkin kun Fintelligens on ollut kirjoittajan kestoinhokkeja läpi koko 2000-luvun. Mutta pakkohan tälle energiselle hulluttelulle oli lopulta hymyillä lämpimästi. Vertailua alkuperäiseen kun ei tarvinnut tehdä lainkaan, sillä Elastisen versio oli aivan uusi kappale. Jos alkuperäinen esitys on ylittämätön, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä jotain aivan omannäköistä, ja tässä Elastinen mielestäni onnistui mainiosti. Hyyytymätön hymy, asianmukainen elehtiminen sekä hulvattomat naurusämplet toimivat moitteettomasti, ja peli oli avattu sanan mukaisesti täydellä hyökkäyksellä. Oli nimittäin erityisen tärkeää, että paljon ennakkoluuloja herättänyt sarja sai heti alkunytkäyksestään asti katsojan mukaansa ja odotukset korkealle. Räjähtävä alku tulvillaan hyvää mieltä ja suuria tunteita, tästä oli todella hyvä jatkaa.
"Se oli sankariteko, mut sä nostit kyllä kaikkien riman niin korkeelle."
-Vesku
Katso Elastisen hilpeän energinen esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/elastisen-riemukas-naurava-kulkuri-kaantaa-suupielet-ylospain-heti-kattelyssa
Bonus! Vaikka vertailua ei kannata tehdäkään, tässä vielä muistin virkistykseksi se ainoa ja oikea alkuperäinen esitys vuoden 1985 Spede-Show'sta:
https://www.youtube.com/watch?v=yBX3TguWF84
Naurava kulkuri on sävelmältään alun perin yhdysvaltalaisen country and western -artisti Jim Lowen 1950-luvun alun kappale, johon Reino Helismaa väsäsi uudet hilpeät suomenkieliset sanat. Per-Erik Förärsin levyttämänä kappale tallentui suomeksi ensi kerran ääniaalloille vuonna 1958. Nuori poikanen nimeltä Vesa-Matti Loiri kuunteli radiosta tätä Pärren esitystä ja ärsyyntyi kappaleen teennäisestä välinaureskelusta. Vuoden 1985 syksyn eräässä Spede-Show -sketsisarjan jaksossa hän viimein päätti osoittaa kykenevänsä paljon parempaan tulkintaan. Roolihahmo Jean-Pierre Kuselan sekä hänen avustavan pianistinsa Pupen (Olli Ahvenlahti) nauruntäyteinen esitys on yksi suomalaisen viihdehistorian ikimuistoisimpia. Myös vuoden 1986 levytys kiertää radioiden eettereitä edelleen säännöllisesti. Viimeksi Loirin on nähty nauravan Kuselana Speden muistokonsertissa 2000-luvun alussa.
- Kauhee biisi
- Niin voi olla aika raskas vetää kyllä
- Niin niin mutta siis biisinäki ihan hirvee saatana
- Mä koitan muuttaa sun mielipiteen
- Mutta hyvä numero
-Vesku ja Elastinen
Vanha klassikko oli siis aika herättää jälleen henkiin. Ja sen Elastinen myös teki. Omaan tinkimättömään tyyliinsä Kimmo oli veistänyt kappaleesta täysin uuden räp-sovituksen. Alkuperäisiä ikimuistoisia rivejä oli kyllä mukana, mutta muutoin sanat oli laitettu täysin uuteen uskoon. Myöhemmin saimmekin tottua jo odottamaan niin jokaisen Elastisen tulkinnan kohdalla. Tässä tapauksessa oli selvää, kuten Veskukin ennen esitystä toteaa, että ei Kimmo lähde nauramaan tässä versioinnissa. Niinpä alkuodotukset eivät olleet kovinkaan huippulukemissa; varsinkin kun Fintelligens on ollut kirjoittajan kestoinhokkeja läpi koko 2000-luvun. Mutta pakkohan tälle energiselle hulluttelulle oli lopulta hymyillä lämpimästi. Vertailua alkuperäiseen kun ei tarvinnut tehdä lainkaan, sillä Elastisen versio oli aivan uusi kappale. Jos alkuperäinen esitys on ylittämätön, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä jotain aivan omannäköistä, ja tässä Elastinen mielestäni onnistui mainiosti. Hyyytymätön hymy, asianmukainen elehtiminen sekä hulvattomat naurusämplet toimivat moitteettomasti, ja peli oli avattu sanan mukaisesti täydellä hyökkäyksellä. Oli nimittäin erityisen tärkeää, että paljon ennakkoluuloja herättänyt sarja sai heti alkunytkäyksestään asti katsojan mukaansa ja odotukset korkealle. Räjähtävä alku tulvillaan hyvää mieltä ja suuria tunteita, tästä oli todella hyvä jatkaa.
"Se oli sankariteko, mut sä nostit kyllä kaikkien riman niin korkeelle."
-Vesku
Katso Elastisen hilpeän energinen esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/elastisen-riemukas-naurava-kulkuri-kaantaa-suupielet-ylospain-heti-kattelyssa
Bonus! Vaikka vertailua ei kannata tehdäkään, tässä vielä muistin virkistykseksi se ainoa ja oikea alkuperäinen esitys vuoden 1985 Spede-Show'sta:
https://www.youtube.com/watch?v=yBX3TguWF84
5 # Jenni Vartiainen: Anna mulle piiskaa
(säv. & san. Toni Wirtanen)
Jos yhden kauden monista legendaarisista tähdistä voisi korvata toisella, olisi lähteväksi osapuoleksi valikoitunut Jenni. Kautta linjan hänen olemisestaan ja esityksistään paistoi liiallinen harkitsevuus ja mukavuudenhaluisuus, todellinen elävä heittäytyminen jäi lopulta vähiin. Tumma, kohtalokas, määrätietoinen, harkitseva, vakaa ja perinteikkään naisellinen Jenni toi kuitenkin kokoonpanoon myös jonkinlaista tasapainoa. Ainoastaan jodlaava Jenni viimeisessä duettojaksossa oli selvä kokeellinen irtiotto aiemmasta.
Vaikka useat hänen esityksistään olivat selvästi jaksojensa heikoimpia (esim. yhdentekevä Kohtalokas samba sekä olematon Heruuks?), kolmannessa Toni Wirtasen jaksossa palaset loksahtelivat yllättäen täysin omiin uomiinsa. Apulannan alkuperäinen riettaan riehakas punkrevittely oli taipunut Jennin ja hänen tuotantotiiminsä taitavissa käsissä joksikin aivan toiseksi: kolhiintuneesta moneen kertaan juodusta kaljatölkistä oli muodostunut tumman perhosen synnyinkotelo.
Kun perhonen avaa siipensä ensi kerran, mitä alta paljastuukaan? Tummiinpukeutuneen Jennin eleissä on selkäpiitä värisyttävää määrätietoisuutta, kun rumpukoneen ensi tahdit aloittavat kohtalokkaan kuljetuksensa kohti alati tihenevää pimeyttä. Mitä tämä oikein on?
Minä haluan sinut tänne
Missä poliisi on ystävämme
Markiisi de Saden ilkkuva haamu leijailee vaivihkaa taustalla, kun Jenni aloittaa piiskaavan kertosäkeensä. Ohhoh. Mieleen tulvahtaa 1990-luvun loppu ja Tyrmäävien kurpitsoiden Ava Adore; We must never be apart! Samaa vastustamatonta mahtikäskyä on myös Jennin kohtalokkaissa piiskauspyynnöissä. Usein hänen laulunsa kuulostaa vain kliseiseltä huokailulta, mutta tällä kertaa kappaleen täysin uudistettu goottielektromainen sovitus on saatu istumaan keulakuvansa mukaisesti. Myös Tonin kasvoilta kuvastuneet hämmästyksen ilmeet olivat paljonpuhuvia. Tässä todella on nyt onnistuttu.
Sitä samaa minun radio soittaa
Kuinka lopultakin elämä voittaa
Positiiviset odottamattomat yllätykset olivat niitä, joita jokaisen jakson kohdalla odotti kohtaavansa. Jenni onnistui tässä hienosti. Kappale oli saanut aivan erilaisen ulkoasun, ja aiemmin teinien härskinä anthemina soinut ralli oli muuttunut synkäksi ja jopa uhkaavaksi lauluksi. Tällä kertaa piiskaa annetaan jo itse vihtahousulle, kyse ei ole enää leikistä. Jennin pyynnöt ovat haavoittuvan ihmisen synkkiä pyyntöjä, pimeän epätoivon täyttämiä mustia aukkoja. Muodonmuutos oli selvästi yksi sarjan onnistuneimpia ja vakavasti otettavimpia. Myöhemmin Jenni yllätti vielä varsin miellyttävällä italialaistyylisellä Edelmann versioinnilla. Anna mulle piiskaa on kuitenkin jotain aivan muuta kuin pelkkä uudelleentulkinta. Se on kiehtovan tarttuva kohtalonsinfonia, jopa hieman vaarallinenkin.
Ei oven takana sinua odota
Iloinen ystävä kädessään kukkia
Ei oven takana sinua odota
Lämmintä syliä ilman nauloja
Katso Jennin hyytävä esitys tästä:
4 # Elastinen: Minä ja hän
(säv. Jenni Vartiainen, Jukka Immonen & Hannu Korkeamäki, san. Mariska)
"Räppäri, joka osaa laulaa!"
-Vesku
Jos Elastisen tulkinta Nauravasta kulkurista oli nappialoitus, paransi hän myös kauden edetessä esityksiään jatkuvasti. Ehkä tylsähköä Mitä kuuluu -vetoa lukuun ottamatta kaikki Kimmon esitykset olivat enemmän tai vähemmän onnistuneita, mitä ei olisi välttämättä etukäteen uskonut. Jos Vesku ja Vesala loivat ohjelmalle syvyysarvoa, niin Elastisen tuoma viihdearvo oli myös yhtä korvaamaton. Hän oli muokannut omalle räp-tyylilleen uskollisesti jokaisen kappaleen täysin uuteen uskoon ja panostanut versioihin myös kaikista pöydän jäsenistä eniten, sillä jokaisessa tulkinnassa oli myös mukana Kimmon omia räp-säkeistöjä. Yksi kohahdus koettiin heti toisessa jaksossa, kun Kimmo versioi Vesalan Oo siellä jossain mun -kappaletta: mitä ihmettä? Hänhän osaa myös laulaa! Etenkin miehen tuotantoon aiemmin perehtymättömälle tämä oli varsin miellyttävä yllätys.
Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut
ja työni tehnyt, lapsenikin kasvattanut
Luokseni tulkaa
Katsokaa, että kaunis oon
huuleni punatkaa
Ja jotain punaista päälleni pukekaa
Niin matka voi alkaa
Jennin jaksossa nähty Minä ja hän oli kuitenkin askel vielä tästäkin eteenpäin. Kimmo näytti nyt todella toisenlaisen puolensa tällä mies ja kitara -viritteisellä asetelmalla. Ilmassa oli suurten paljastusten tuntua, kun hän kertoi harjoitelleensa kitaransoittoa kyseisellä kappaleella jo paljon ennen tätä ohjelmaa. Ja niinhän se taipui räppääjänkin sormissa tuo kielisoittimista ihmeellisin. Jos esim. Vesala osoitti todella hienoa heittäytymiskykyä etenkin Elastisen päivänä, niin kyllä myös Kimmo naulasi oman muuntautumisleikkinsä täydellisesti. En minä häntä laulajana Frank Sinatraksi nostaisi, mutta kyllä hänen äänensä oli riittävän puhtaan ja kauniin sointuvan kuuloista. Onkin hieman surullista, että levyversiossa kalskahtaa selvästi hienoinen autotunen kliininen sointi.
Minä ja hän, tiedän sen
Meillä on sielu yhteinen
Minä ja hän, tiedän sen
Meillä on elämä ikuinen
Yksinkertainen rallatus yhteisestä sielusta ja ikuisesta elämästä on näennäisesti mitättömän tuntuinen kipale, mutta Elastisen ainutlaatuisen esityksen kontekstissa hyvinkin mieleenpainuva. Muutamat alun herkät ja vienot ilmoille kaikuvat sävelet, sitten upouudet räp-rivit ja lopulta erittäin helposti tarttuva kertosäe olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan todellista musiikillisten sielujen sympatiaa. Jos joku artisti, jonka tuotanto on aiemmin ollut lähinnä kestoinhokkien kyseenalaisessa joukossa, voi yllättää näin hienolla tavalla, niin pakko sitä on suitsutella enemmän kuin lakipykälät myöten antaisivat. Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan, josko ensi talvena Elastinen päättäisi pitää mittavan unplugged -kiertueen täysille konserttisaleille. Tai, onhan tässä aikaa odotella vielä tovi, sillä onhan meillä elämä ikuinen.
"Erittäin herkkä poika."
-Paula K.
Katso Elastisen herkkä esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/elastinen-tarttuu-kitaraan-ja-yllattaa-taydellisesti-mina-ja-han-tulkinnallaan
Minä ja hän, tiedän sen
Meillä on sielu yhteinen
Minä ja hän, tiedän sen
Meillä on elämä ikuinen
Yksinkertainen rallatus yhteisestä sielusta ja ikuisesta elämästä on näennäisesti mitättömän tuntuinen kipale, mutta Elastisen ainutlaatuisen esityksen kontekstissa hyvinkin mieleenpainuva. Muutamat alun herkät ja vienot ilmoille kaikuvat sävelet, sitten upouudet räp-rivit ja lopulta erittäin helposti tarttuva kertosäe olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan todellista musiikillisten sielujen sympatiaa. Jos joku artisti, jonka tuotanto on aiemmin ollut lähinnä kestoinhokkien kyseenalaisessa joukossa, voi yllättää näin hienolla tavalla, niin pakko sitä on suitsutella enemmän kuin lakipykälät myöten antaisivat. Jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan, josko ensi talvena Elastinen päättäisi pitää mittavan unplugged -kiertueen täysille konserttisaleille. Tai, onhan tässä aikaa odotella vielä tovi, sillä onhan meillä elämä ikuinen.
"Erittäin herkkä poika."
-Paula K.
Katso Elastisen herkkä esitys tästä:
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/vain-elamaa/elastinen-tarttuu-kitaraan-ja-yllattaa-taydellisesti-mina-ja-han-tulkinnallaan
3 # Vesa-Matti Loiri: Anna soida
(säv. Tuomas Kilpeläinen & Kimmo Laiho, san. Kimmo Laiho)
"Ei tommost ihmist oo toista täs maassa. Tommost hahmoo. Eikä välttämättä koskaan tuukkaan. Vesku on one and only."
-Elastinen
Voi Vesku. Istualteen mestari tuli kehään vielä kerran ja selvisi eristään puhtain paperein. Muuntautumiskyky ei ollut Suomen kaikkien aikojen laaja-alaisimman taiteilijan repertuaarin suhteen mikään yllätys, joten kauden aikana saimme kokea ja nähdä monenmoista. Milloin heittäydyttiin huumorin kukkasten vietäväksi ja milloin taas koettiin ne kenties kaikkein syvimmät pohjavirtaukset. Saimme tietää, että miehillä on vain yksi rusketusraita tekstiileissä Vesalan jaksossa, joka muutoin oli kaikkein tunteikkain ja aiheiltaan synkin. Tyyne Lipasti kävi myös tuomassa aikuisen naisen ilosanomaa, Armaan läheisyys kosketti henkilökohtaisuudellaan, ja eräästä kaikkein koskettavimmasta musiikkihetkestä lisää toisessa tekstissä. Ainoa kylmäksi jättänyt mitäänsanomattomampi veto oli Jennin jaksossa nähty Ihmisten edessä, jolloin ei vain ollut vanhentuneen Veskun skarpein päivä.
"Tää oli iso hetki. Kiitos Vesku."
-Elastinen
Vielä jaksaa vanhakin tanssia, ihan kuin nuorena, totesi jo Taipaleen Reiskakin aikanaan ja sama päti myös Veskun valovoimaisiin esityksiin. Vaikka piimää on jo pohkeissa, niin mies jaksaa ja polkee, vaikka sitten tuolissa istuen. Elastisen Anna soida oli tästä sisäisestä vielä tallella olevasta ytystä hieno esimerkki. Vaikka mies valitteli aiemmin olleensa pulassa juuri räppäri Elastisen kappaleiden kanssa, ei tästä hukassa olemisesta näkynyt jälkeäkään lopullisessa esityksessä. On totta, että Veskun ääni ei ole enää entisessä 1960-, 70-, ja 80-lukujen loistossaan, mutta tällä kertaa myös ääni sointui puhtaammin kuin muissa kappaleissa. Lopputulos oli Veskun näköinen erittäin tarttuvasti svengaava jazz-rock pläjäytys, joka mielestäni ylittää alkuperäisen sata-nolla. Veskun ikätasolla energisen esityksen kruunasi vielä Nasse-sedän loppukaneetti musiikin soittamisen tarpeellisuudesta, joka kosketti erityisesti spede-huumorin ystävä Elastista silminnähtävästi. Sukupolvien kohtaamisen upeus oli jälleen käsinkosketeltavasti läsnä tässäkin esiintymisessä. Pakkohan se siis on Kimmon lailla todeta, että kyllä Vesku vaan on one and only.
"Te pikku limanuljaskat siellä pöydän ääressä. Kotiemme pikku limanuljaskat, jos te käännätte sen hiljemPAA, ettekä anna sen soita, niin Nasse-setä on erittäin erittäin vihanen. VOUU!
-Nasse-setä
Katso Veskun svengaava esitys tästä:
2 # Paula Vesala: Sua vasten aina painautuisin
(säv. Jorma Sivonen, san. Pertti Reponen)
"Miten sä voit laulaa noin sydämeen käyvästi?"
-Paula K.
Koko kauden ehdottomin yllättäjä oli PMMP:stä tuttu Paula Vesala. Oli kenen päivä tahansa, ja millaisia kappaleita tahansa, hän teki aina todella hienoa jälkeä. Oikeastaan Paula on ainoa koko porukasta, jolla ei ollut ainoatakaan täysin alta riman mennyttä esitystä. Jokaisella muulla niitä oli vähintään yksi. Milloin Paula on elektropoptyttö (Pahempi toistaan), grungetyttö (Kiittämätön), räppärityttö (Sori) tai vain puhdas poplaulaja (Miten ja miksi), aina hänen suorituksistaan kykeni nauttimaan täysin mitoin. Ohjelmaa seuratessa tuli tunne, että tästäkin artistista ja hänen kykyjensä todellisista laajuuksista tiesi vain murto-osan tätä aiemmin. Ainoastaan aloituksen Elegiassa lahjoja vielä säästeltiin, sillä muistan silloisen päällimmäisen tunteen olleen hieman liian suuriin saappaisiin väkisin pukeutumisen, vaikka kaunis oli myös se esitys. Myönnän myös katselleeni tätä ensimmäistä jaksoa hieman liiankin kriittiisin Vesku-lasein. Kaiken kaikkiaan voi kuitenkin todeta juuri Vesalan olleen se artisti, josta aidosti pystyi toteamaan, ettei hän pettänyt koskaan.
"Hei, siis mä oon PMMP:n levyn nimenny niinku samannimiseksi ku yks Paulan levy Rakkaudesta. Siis kaikkee, se ei ees tiiä tätä. Mut katotaan pystynkö vetään yhtään sekunttii silmät auki."
-Paula V.
Yö, jää
Maa kimmeltää
Oot vain mun
Sun luonas aina näin rauhoitun
Kaikista mieleenpainuvista kappaleista valitsin koko ohjelman toiseksi parhaaksi esitykseksi viimeisen jakson upean laulun nimeltä Sua vasten aina painautuisin. Se on alun perin Pertti "Pertsa" Reposen Paula Koivuniemelle 1970-luvulla varta vasten kirjoitettu kappale. Kahden säkeistön ja kertosäkeen mittainen herkkätunnelmainen balladi olikin todellinen Vesalan arvoinen loppuhuipennus. Kaikkien muuntautumisten jälkeen naamiot on viimein riisuttu, ja jäljellä on vain puhdas enkeli ja hänen äänensä. Ilmassa oli myös erityisen dynaamikan väreilyä, kun kaksi Paulaa kohtasivat jälleen, ja Vesalaa hermostutti kuin vietävää ennen esitystä. Nyt oli nuoremman aika tehdä kunniaa omalle esikuvalleen. Lopputulos oli riisuttu, aistikas, loputtoman sensitiivinen ja hauraan harras. Koivuniemen iskelmällinen tanssikappale rakkauden voimasta oli jälleen valettu täysin uuteen kulmaan. Tempo oli madallettu totaalisesti, ja muutoinkin koko esitys oli asetelmaltaan hienostuneen askeettinen. Liikutuksen tunsi Koivuniemeä myöten aina kotikatsomoissa saakka. Se oli kertakaikkisen kaunis ja onnistunut tribuutti, yksi ohjelman parhaista.
"Tosi herkkä. Se oli tosi herkkä... Hämmentävä."
-Paula K.
Mun suo suutas vasten painaa
Lainaa tää onhan vain
Kai näin sua vasten aina painautuisin
Jos vain oisit aina rinnallain
Katso Paula Vesalan sykähdyttävän kaunis esitys tästä:
1 # Vesa-Matti Loiri: Armo
(säv. & san. Toni Wirtanen)
"Nyt alkaa hahmottaan, että minkälaiselle retkelle me ollaan saatu ringside paikat täällä."
-Toni
Kuten eräässä laulussa kerrotaan, kalliit ovat laulujen lunnaat. Vesa-Matti Loiri on kokenut elämänsä aikana monenmoista: suuria suosionosoituksia ja suuria menetyksiä. Elämällä kun ei ole koskaan ollut tapana edetä vain ylämäen pinnalla. Aika, kokemukset ja eletty elämä muuttavat ja muovaavat ihmistä jatkuvassa ja päättymättömässä liikkeessä kaiken aikaa, halusimme tai emme. Kun kaikki on sanottu ja tehty, jäljellä on enää vain helpottunut huokaus, ennen ikuisuuden lopullista kädenojennusta. Juuri kuoleman musertava lopullisuus on se asia, jossa kaikkien on ennemmin tai myöhemmin polvistuttava suuren tosiasian edessä. Oman mitättömyytensä edessä. Ja silloin on enää turhaa armoa viivyttää.
"Mua pelotti aivan mielettömästi. Eniten ku mä muistan pitkään pitkään aikaan et mua ois pelottanu mikään esiintymiseen liittyvä taikka mikään muukaan asia oikeastaan."
-Vesku
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan
Musiikin aiheuttamien tunnevaikutusten syvyyttä on hyvin vaikea arvioida, ovat ne sitten iloa tai surua. Jossain määrin on kuitenkin pakko todeta, että ne kaikkein syvimmältä riipaisevimmat hetket liittyvät kuitenkin aina tavalla tai toisella surun ilmapiiriin. Menetys ja luopuminen, siinä popmusiikin käsitellyimpiä aiheita. Apulannan Armo oli jo ilmestyessään 2005 mielestäni Kiila -albumin ehdottomasti hienoin kappale, ja yksi koko yhtyeen uran onnistuneimpia. Vain elämää -sarjassa Toni kertoi kuinka kappaleen vaatimattoman syntytarinan jälkeen, se alkoi nopeasti nousta suuren yleisön suosikiksi ja elää aivan omaa elämäänsä. Sanoitukset koskettivat monia ja musiikkivideon youtube-kommenteissa kerrottiin tarinoita nuorena kuolleiden perheenjäsenten kohtaloista. Myös kaikista tämän ohjelman jaksoista päähenkilöiden suurimmat tunnereaktiot koettiin juuri tässä hetkessä, kun Loiri esitti synkän askeettisen tulkintansa. Se oli ainoa hetki, kun koko huone hiljeni täysin, ja jokaisen jäsenen syvän tunneliikutuksen kykeni aistimaan kovakuorisimmankin tuntopanssarin lävitse. Puhumattakaan siitä kuinka paljon näkyvää itkua kappale myös herätti. Kappaleen jälkeisen keskustelun aikana jopa Elastinen ei hymyillyt kertaakaan, Toni oli sanattomassa tilassa, ja Vesala alkoi itkeä sen verran paljon, että joutui poistumaan paikalta kokonaan.
Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Kaiken voiman ja ainutlaatuisen tähän hetkeen loi tietenkin se valtaisan karisman täyttämä sädekehä, joka vain Vesa-Matti Loirin ympärillä on. Jo vanha mies, huonokuntoinen, diabeteksen riuduttama, mutta painonsa merkittävästi alentanut ja elämänilonsa jälleen löytänyt Loiri elää viimeisiä loiston vuosiaan. Armon tapaiset hetket saivat valtavasti lisämerkitystä siitä, että sen esittäjänä oli nimenomaan valtavan vaiherikkaan ja ikimuistoisen elämän elänyt Loiri. On selvää, että tuossa iässä loppusuora on jo alkanut ja elon polun päätepiste on jo näköetäisyyden päässä, siksi Armo on erityisen koskettava – se on suuren taiteilijan testamentti. Loiri, jos kuka, on nimittäin myös kokenut elämässään suuria luopumisia kaiken menestyksen keskelläkin. Toinen vaimo Mona kuoli auto-onnettomuudessa 1977 ja heidän yhteinen poikansa Jani vuonna 1994 niin ikään auto-onnettomuudessa. Loiri itse on ollut myös lähellä kuolemaa useamman kerran. Nuorena jalkapallo-ottelussa sattunut yhteentörmäys vei teho-osastolle ja kuoleman rajalle, tapaus josta hän on kertonut useissa yhteyksissä. Eräs toinen tällainen läheltäpiti tilanne sattui vuonna 1969 Pohjantähteet -elokuvan kuvauksissa. Ohjaaja Ere Kokkosen muistelmissa kerrotaan, kuinka lähellä Loiri oli menettää henkensä erään laskettelukohtauksen kuvauksissa oman itsepäisyytensä tähden. Kohtauksessa oli tarkoitus kuvata kuinka Loirin esittämä hahmo roikkuu käsiensä varassa hiihtohissistä koko matkan jyrkkää rinnettä ylös saakka (matkalla oli pudotusta valtavasti ja maa kivikkoinen). Kaikkivoipaisuutta uhkuvaa nuoruttaan elänyt Vesku vakuutti kuvausryhmälle pystyvänsä roikkumaan koko matkan pelkkien käsiensä varassa, mutta Simo Salminen ei uskonut vaan vaati, että edes toinen käsistä tuli sitoa hissin tankoon remmillä kiinni, varmuuden vuoksi. Pitkän väittelyn jälkeen Loiri lopulta suostui tähän ja kuvaus aloitettiin. Niin siinä sitten kävi, että tangosta molemmilla käsillä puristanut Vesku ei jaksanut roikkua koko matkaa, vaan menetti tajuntansa. Hän ei kuitenkaan pudonnut, sillä roikkui tajuttomana ylös asti Simon vaatimasta remmistä. Salminen pelasti hänen henkensä.
"Se on niin hevi toi teksti. Koskettaa niin syvältä itseä. Positiivisessa mielessä niinku jäähyväiset itselle, itsekkyydelle, mahtipontisuudelle, sille mitä luulee tai on luullu olevansa."
-Vesku
Valitsin Armon koko kauden hienoimmaksi esitykseksi, sillä se oli niin monella tapaa se kaikkein definitiivisin yksittäinen hetki koko ohjelmassa. Eri sukupolvien kohtaaminen, ilo, ystävystyminen, kunnianosoitukset ja luopumisen tuska. Kaikki kitetytyi tähän hetkeen erityisen hienolla tavalla. Kun näennäisesti pohjaton surumielisyys kääntää itkuntäyteisen verhonsa, paljastuu alta kuoriutunut perhonen, melankolia, jonka perussanoma on se, että pimeyteen ja suruun liittyy usein myös kauneutta. Muun muassa tästä teemasta jatkaa seuraava blogikirjoitukseni.
"Mä en oo ikinä kokenu missään konsertissa enkä teatterissa mitään tommosta ku Vesku laulo Armon. Joo niin se on."
-Samuli
Katso Veskun mykistävä esitys tästä:
Bonus! Alkuperäinen versio vuodelta 2005 ei myöskään jätä kylmäksi:
*Kirjoituksen kuvat ovat itse tallenteilta otettuja.
