torstai 12. joulukuuta 2013

Musiiikkijoulukalenterin luukku 12#



John Williams - We Wish You A Merry Christmas/ End Title (1990)


Joulukalenterin puolivälissä on paikallaan jälleen istahtaa alas, ottaa kätöseen kupillinen höyryävää kaakaota – sulkea silmät ja rauhoittua hetkeksi. Joulun musiikkivalinnat määrittyvät usein pitkälti oman henkilökohtaisen lapsuuden nostalgian kautta – niin myös tällä kerralla. Ainakin itselle suomalaisena 1990-luvun maaseudulla eläneenä lapsuuden jouluihin liittyi vahvasti paitsi kuusen koristelu, joulukirkko ja herkullinen ruokapöytä – myös televisio-ohjelmat. Kokoillessani joululevyä vuonna 2004 löysin miellyttävän kappaleen Yksin kotona -leffan soundtrackin loppupuolelta. Soundtrackin viimeinen raita We Wish You A Merry Christmas/End Title tuntui jotenkin kiteyttävän hienolla tavalla kaikkien lapsuuden amerikkalaisten jouluhömppäelokuvien nostalgisen tunnelman muutamaan minuuttiin. Ensin lauletaan voimallisesti yhtä ikonista joululaulua ison kuoron kera, sitten legendaarisimmista legendaarisimman elokuvasäveltäjä John Williamsin (Star Wars, Indiana Jones, Jurassic Park) eeppinen orkesteri pääsee valloilleen mahtipontisuuden ja liiallisen lapsellisuuden rajoilla leikittelevään väliosaan, jonka jälkeen jälleen rauhoitutaan kuuntelemaan hetkeksi lapsikuoroa ja koko elokuvan kaunista tunnussävelmää Somewhere in My Memory. Oma kiinnostus klassiseen musiikkiin oli tähän aikaan vielä varsin idullaan ja tällaiset kappalevalinnat omilla sekalevykokoelmilla olivat aika poikkeuksia. Tämä kappale tuntui kuitenkin istuvan kokonaisuuteen miellyttävästi ja tuovan mukavaa tasapainoa muulle pop- ja rockpainoitteiselle joulumusiikille. 

Kaikki nuoret suomalaiset muistavat elokuvasarjan Yksin kotona ensimmäisen osan vuodelta 1990. Siinä silloin vielä tuore lapsitähti Macaulay Culkin esitti kahdeksanvuotiasta pikkupoikaa Kevin McCallisteria, jonka vanhemmat unohtavat vahingossa kotiin lähtiessään joulunviettoon Pariisiin. Aluksi yksinolosta innostunut Kevin saa pian tuta kuinka vaarallista yksinäinen elämä kaupungissa onkaan, kun Daniel Sternin ja Joe Pescin esittämät ikimuistoiset varkaat päättävät murtautua Kevinin kotiin jouluaattona ja ryöstää talon arvotavarat. Onneksi poika kuulee sattumalta varkaiden suunnitelmat jo ennakolta ja osaa varautua. Kevin asettaa talon täyteen ansoja ja hulvaton kohtaus toisensa perään seuraa, kun ryöstäjät yrittävät murtautua taloon saaden vammoja toisensa jälkeen mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Elokuvan soundtrackin viimeisen kappaleen We Wish You A Merry Christmas on klassinen englantilainen joululaulu, jonka alkuperä Wikipedian mukaan pohjaa aina 1500-luvulle saakka. Sanoitukset perustuvat vanhaan länsi-englantilaiseen perinteeseen: varakkaalla väellä oli jouluaattona tapana jakaa herkkuja joululauluja laulaville lapsukaisille. Näin vanha perinne ja uusi moderni joulun aika yhdistyvät tässä kauniissa elokuvamusiikissa. 

Kuuntele kappale tästä:


Bonus! Muutamia kohtia elokuvasta rosvojen yrittäessä tunkeutua taloon. Fyysinen komedia naurattaa aina!





keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 11#



Band Aid 20 - Do They Know It's Christmas? (2004)




Ruokaa tarvitseville! Kuinka voivat nuo miljoonat nälkäänäkevät lapset Afrikan pimeimmässä sydämessä? Tietävätkö he edes, että nyt eletään joulun aikaa? Yksi länsimaisen populaarikulttuurin viime vuosikymmenien tunnetuimpia joululauluja on maailmaa syleilevä klassikko vuodelta 1984, jolloin irlantilainen muusikko Bob Geldof ja brittiläisen Ultravoxin laulaja Midge Ure päättivät kerätä kokoon todellisen supertähtien sikermän esittämään hyväntekeväisyyskappaleen Etiopian nälänhädästä kärsiville. Singlestä Do They Know It's Christmas? tuli jättimenestys ja se oli Iso-Britannian myydyin single aina vuoteen 1997 saakka (Elton Johnin Candle In The Wind syrjäytti sen lopulta tältä paikalta). Klassinen levytys sisälsi yli 40 tunnetun artistin panoksen. Mukana olivat mm. Bono, Phil Collins, Sting, George Michael ja Paul McCartney. Singlellä saatiin Amazon.comin mukaan kerättyä jopa yli 10 miljoonaa puntaa Etiopialle. Menestys poiki 1980-luvulla lisää Geldofin ja Uren organisoimia hyväntekeväisyyshankkeita kuten esim. vuoden 1985 Live Aid konsertin. Viisi vuotta myöhemmin brittiläisen lauluntekijä/tuottajatiimin Stock Aitken Watermanin organisoima kappaleen uusi versio Band Aid II: Do They Know It's Christmas? uusilla artisteilla kipusi jälleen brittien listaykköseksi, mutta ei kuitenkaan saanut osakseen alkuperäisen kappaleen veroista merkitystä. 15 vuotta myöhemmin ymmärtääkseni juuri Coldplayn Chris Martinin aloitteesta (Geldof ja Ure olivat kuitenkin myös jälleen mukana) kappaleesta levytettiin jälleen päivitetty versio alkuperäisen 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuoden 2004 Do They Know It's Christmas? singlellä kerättiin varoja Sudanin Darfurin alueen hyväksi. Tässä levytyksessä mukana oli jälleen iso liuta sen hetken suosittuja brittiläisiä artisteja kuten Dido, Justin Hawkins (The Darkness), Robbie Williams, Fran Healy (Travis), Danny Goffey (Supergrass), Thom Yorke (Radiohead), Bono ja Sugababes. Parin säen räpäytyksen tarjoilee Dizzee Rascal. 

Alkuperäinen vuoden 1984 levytys on kyllä klassikko, mutta itselle tärkein versio kappaleesta on kuitenkin juuri tämä 2000-luvun uudelleenlämmitys omakohtaisten muistojen vuoksi. Muistan kuinka iso hitti tämä oli jouluna 2004 päätyen myöskin ensimmäiselle itse kokoamalleni joulusekalevylle, jota kuunneltiin sinä jouluna ahkerasti. Toinen syy on tietysti se, että moni itselle tärkeä 1990-luvun brittiartisti on mukana juuri tässä versiossa (Supergrass, Travis, Robbie, Damon Albarn tuottajana, Coldplay, Dido). Tutut  legendaariset äänet ja joulumieltä nostattava universaali hyvän tahdon sanoma: siinäpä hienon jouluklassikon valmistusainekset yhteen mantelintuoksuiseen soppakulhoon hämmennettynä. Etenkin lopun yhteislaulunostatus saa aikaan kylmiä väreitä ja liikuttumista lähenteleviä mielentiloja yhä tänä päivänäkin. Vaikka tätä versiota on alkuperäiseen verrattuna syytetty liiallisesta popista, on se kuitenkin myynyt myös miljoonia ja jättänyt ainakin lähtemättömän lämpimän jäljen omiin musiikintäyteisiin joulumuistoihini. Feed the world and let them know it's christmas time!

Kuuntele kappale tästä:


Vuoden 2004 musiikkivideo, ei ihme kyllä löydy youtubesta. Huomatkaa erityisesti kuka planeetan kovin jätkä virnuilee noin kohdassa 4.54:


Bonus! Vertailun vuoksi molempien aiempien versioiden musiikkivideot:

Aito ja alkuperäinen vuodelta 1984:


Vähemmän tunnetumpi vuoden 1989 versio tarttuvine tanssibiitteineen. Mukana mm. Kylie Minogue. Leopardilätsä on by the way tähän yhteyteen melkoisen mauton valinta muutoin tyylitajuiselta Lisa Stansfieldilta:







tiistai 10. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 10#



Glenn Miller & His Orchestra - Jingle Bells (1941)



Ensimmäinen jazzin tuulahdus tällä joululistalla on legendaarisen Glenn Miller Orchestran sovitus ehkä kaikkien aikojen tunnetuimmasta joululaulusta Jingle Bells (Kulkuset). Amerikkalainen säveltäjä James Lord Pierpont kirjoitti joulun tunnetuimman sävellyksen jo vuonna 1857, mutta ei alun perin suinkaan joulua varten vaan kiitospäivän viettoon. Alkuperäinen nimi kappaleelle oli 'One Horse Open Sleigh' , mutta joka muutamaa vuotta myöhemmin muutettiin muotoon 'Jingle Bells'. Kappaleen sanoitukset kertovat reellä ajamisen riemusta ja rytmitys jäljittelee kulkusten kilisevää ääntä liikkuvassa kulkupelissä. Historoitsijat ovat viitanneet alkuperäisen jingle sanan käyttöön imperatiivina. Kyseessä on siis kehoitus kulkusten kilisemiseen, sillä 1800-luvun puolivälissä elettiin vielä autotonta aikaa ja hevosten valjaisiin oli syytä kiinnittää kiliseviä kulkusia varoittamaan muita liikkujia sokeiden tienristeysten kohdalla. Kulkusilla oli siis ennen kaikkea käytännön merkitys tieturvallisuuden parantamisen kannalta. Myöhemmin sanat on ymmärretty tarkoittavan juuri tietynlaista soivaa kelloa. Soivat kellothan ovat joulun kuvastoa ikonisimmillaan. Ensimmäiset levytykset kappaleesta tehtiin jo 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ja 1940-luvulla korkeille listasijoituksille pääsi mm. jazzmuusikko ja orkesterijohtaja Glenn Millerin versio jouluklassikosta. 

Glenn Miller (1904–1944) johti 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun suosituinta big band -orkesteria. Heidän ikimuistoisimpiin levytyksiin kuuluvat mm. 'Moonlight Serenade' (Millerin oma sävellys), 'In The Mood' ja 'Tuxedo Junction'. Glenn Millerin tuotanto muodostaa varmasti 1940-luvun ajan äänimaiseman klassisimman ja tunnistettavimman sielun. Jingle Bellsin ovat levyttäneet koko 1900-luvun ajan lukemattomat artistit ja se on todennäköisesti koko planeetan mittakaavassa juuri se kaikkein tunnistettavin joulusävelmä. Millerin levytys on hyvän kuuloinen huolellisesti sovitettu kokonaisuus, jonka erottaa kappaleen muista versioista sen letkeän ajaton kappaleen henkeen sopiva big band -soundi. Pidän tietysti myös Millerin muusta tuotannosta paljon, joten se on tietysti vaikuttanut juuri tämän version esille nostamiseen. Kuitenkin väittäisin, että juuri Millerin version svengaavasta sovituksesta välittyy kappaleen tarttuvan jouluisen melodian hienous kirkkaimmillaan (esim. Kenny G on levyttänyt myös vuosikymmeniä myöhemmin jazz-version kappaleeesta ja lopputulos kuulostaa miehen tyylin tuntien erittäin epäaidolta ja sliipatulta). Millerin tyylitajuinen orkesteri uskaltaa kuitenkin myös venyttää alkuperäistä kappaletta hetkittäiseen improvisointiin ja tekeekin kappaleesta lopulta täysin oman näköisensä. Lopputulos sekä nostaa mielialaa että rauhoittaa sopivasti. Glenn Millerin oma kohtalo luo traagisen mystiikkansa miehen tuotannon ylle. Toisen maailmansodan aikaan Miller kiersi Euroopassa soittamassa amerikkalaisille joukoille ja 15. joulukuuta 1944 häntä kuljettanut lentokone lähti Englannista kohti Pariisia tarkoituksena esiintyä siellä oleville sotilaille. Kone kuitenkin katosi Englannin kanaalin ylle, eikä konetta tai miehistöä ole koskaan löydetty. Jingle Bells on yksi todiste siitä ainutlaatuisesta musiikillisesta perinnöstä, jonka Glenn Miller ja hänen orkesterinsa maailmaan jätti. 

Kuuntele kappale tästä:


Glenn Millerin katoamisen jälkeen hänen orkesterinsa jatkoi kiertämistä ja levyttämistä. Vuoden 1988 Glenn Miller Orchestran levytys Jingle Bellsistä vetää vertoja alkuperäiselle:


Bonus! Kappaleen muista versioista ikimuistoisin itselle on Dean Martinin esitys vuodelta 1966:




maanantai 9. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 9#



Showaddywaddy - Hey Mr. Christmas (1974)




Showaddywaddyn Hey Mr. Christmas on klassinen joulun hyvän mielen kappale parhaimmasta päästä. Vain discopallon kimmellyksentäytteinen 1970-luku voi tuottaa näin tarttuvan mukaansatempaavaa ja samalla rock-musiikin juurilta vahvasti ammentavaa soundia. Hey Mr. Christmas ei voisi juuri olla sanomaltaan yksinkertaisempi: nostetaan kannat kattoon ja tervehditään joulua, sillä nyt se on täällä ja piinallinen odotus on viimein taas ohi. Showaddywaddy on englantilainen kahdeksanhenkinen popryhmä, joka on ollut pystyssä vuodesta 1973 lähtien ja keikkailee edelleen, vaikka jo useampi alkuperäisjäsen on jättänyt yhtyeen. Showaddywaddy sai jopa 22 hittiä Britanniassa vuoteen 1982 mennessä, jonka jälkeen aika ajoi yhtyeen ohi. Bändi niitti hittejä lähinnä omintakeisella nostalgisella tyylillään ammentamalla vaikutteita 1950-luvulta ja pukeutumalla Teddy poikien asuihin sekä levyttämällä uudelleen 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun pophittejä (esim. Buddy Hollyn Heartbeatin ja Marv Johnsonin You Got What It Takesin). Hey Mr. Christmas on persoonallinen valinta parhaimpien joululaulujen listalle. Sen rytminen säihke saa joulun hartauden hetkeksi väistymään ja joulun energisen ja läpeensä iloisen puolen astumaan tilalle. Kappale tuo oivaa vastapainoa joulun musiikilliselle toivelistalle kaikkien tähän vuodenaikaan liitettyjen tunnelmointikappaleiden keskelle. Se on kuin kesä talven keskellä; yksi kirpeän piristävä maku tummien suklaakonvehtien täyttämässä rasiassa. 

Kuuntele kappale tästä:


Tv-esitys kappaleesta. Harmillisen huono kuvanlaatu.


Bonus! 12 vuotta myöhemmin tehdyn Queenin A Kind Of Magic -kappaleen bassolinja on hyvin samankaltainen. Vertailun vuoksi: 



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 8#



Bing Crosby - Winter Wonderland (1962)




Laulaja ja näyttelijä Bing Crosby (1903–1977) lienee suurelle yleisölle Suomessa hieman tuntemattomampi suurus, mutta Yhdysvalloissa häntä pidetään Elvis Presleyhin, The Beatlesiin ja Michael Jacksoniin verrattavissa olevana populaarikulttuurin hahmona. Crosbyn suosio onkin ollut mammuttimaista (levyjä myyty Wikipedian mukaan noin puoli miljardia kappaletta) ja yksi syy tähän ovat olleet hänen supersuositut joululevytyksensä. Kun aukaisee Spotifysta hänen tuotantonsa, jopa neljä viidestä kuunnelluimmasta kappaleesta ovat nimenomaan joululauluja. Mies tunnetaan etenkin vuoden 1942 kappaleesta White Christmas, jota pidetään maailman kaikkien aikojen myydyimpänä singlenä ja täten myös levymyynnissä kaikkein suosituimpana joululauluna. 

Spotify ilmoittaa kuitenkin kuunelluimmaksi Crosbyn kappaleeksi vuonna 1962 levytetyn tulkinnan jo vuonna 1934 sävelletystä jouluklassikosta Winter Wonderland. Sävellyksen loi Felix Bernard ja sanoituksen Richard B. Smith. Sen ovat aikojen saatossa levyttäneet toistasataa kansainvälisesti tunnettua artistia. Winter Wonderland on ennen kaikkea ylistyslaulu talvelle ja lumelle. Sen lyriikat kertovat tarinan rakastuneesta parista, jotka nauttivat talvisesta päivästä ja haaveilevat yhteisestä tulevaisuudesta. Laulun bridge-osassa viitataan parsonseihin, jotka olivat laulun kirjoittamisen aikaan pikkukaupungeissa kierteleviä protestanttisia pappeja. Heillä oli lupa suorittaa vihkiminen sellaisiin uskonlahkoihin kuuluville, joilla ei ollut muuten mahdollisuutta saada vihkimistä ( bridge osan sanat: In the meadow we can built a snowman/ Then pretend that he is Parson Brown/ He'll say 'Are you married?' We'll say 'No man, / but you can do the job while you're in town).  Myöhemmin tämä hetken mielijohteesta naimisiin haluavasta pariskunnasta kertova säkeistö koettiin aina ah niin avoimen suvaitsevaisella 1950-luvulla epäsopivaksi lapsille ja muutettiin niin, että lumiukosta tuli papin sijasta sirkusklovni. 

Bing Crosbyn versio kappaleesta on täyteläisen tunnelmallinen ja sopii hyvin laulun sanomaan. Häntä kuunnellessa käy selväksi, mistä miehen megalomaaninen suosio johtuu. Crosbyn äänessä on selkeästi Elvikseen verrattavissa olevaa ainutlaatuista karismaa. Vaikka alkuperäiset sanat eivät rekikelloja kummemmin viitanneet jouluun, vaan enemmänkin vain talveen, pidetään Winter Wonderlandia nimenomaan joululauluna. Talven ihmemaa nimisenä sen ovat Suomessa levyttäneet ainakin Eino Grön ja Laila Kinnunen. 

Kuuntele kappale tästä:


Bonus! Psykedeelistä joulua! Radiohead jammaili kappaleesta oman tsaigedeelisen versionsa 2000-luvun alussa:



lauantai 7. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 7#



Nat "King" Cole - Frosty The Snowman (1950)




Hei kuuraparta, lumitukka valkoinen, mustahampainen, nenä keltainen, teimme porkkanasta sen. Hei kuuraparta lienee kaikille suomalaisille lapsille tuttu joululaulu jo useiden vuosikymmenien ajalta. Sen levytti Brita Koivunen vuonna 1964, jonka jälkeen kappale on kuulunut suomalaisen joulun ikivihreiden kaanoniin. Alkuperäinen kappale tulee rapakon takaa, kuten niin usein muulloinkin, eli Yhdysvalloista. Frosty The Snowman kertoo tarinan lumiukosta, joka ihmeellisen silinterin avulla herää henkiin johdattaen riemuitsevat lapset seikkailuihin. Kappaleen kirjoittivat Jack Rollins ja Steve Nelson vuonna 1950 laulaja Gene Autrylle, jonka hieman aiemmin levyttämä Rudolph The Rednose Reindeer oli ollut valtaisa menestys ja uudesta kappaleesta toivottiin samanlaista hittiä. Hitti siitä myös tuli ja ikimuistoinen klassikko. "Laulavana cowboyna" tunnetun Gene Autryn versio on itselle liian countryhenkinen, mutta sen sijaan legendaarisen jazzpianisti ja laulaja Nat "King" Colen (1919–1965) jo samana vuonna levytetty versio tavoittaa kappaleen tunnelman hienosti. Colen äänessä on persoonallista ja tunnistettavaa käheyttä (Cole oli kova tupakkamies ja poltti usein ennen levytyksiä paljon saadakseen tarvittavan karheuden ääneensä, keuhkosyöpä myös vei lopulta miehen vain 45-vuotiaana), jolla hän värjää ikimuistoista tulkintaansa. Vanha setämäinen ääni kertoo lempeällä soinnilla tarinaa ihmeellisestä lumiukosta ja tämän eriskummallisista edesottamuksista. Cole tasapainoili urallaan sujuvasti vakavasti otettavan jazzin ja kevyempien populaarikappaleiden välillä. Frosty The Snowman on itselle tuttu nimenomaan lapsuuden jouluista ja siihen nostalgiaan kietoutuen se puolustaa paikkaansa myös tällä listalla. Joululaulujen kantava teema on usein juuri tavoittaa tuo vain lapsen mielelle auki oleva taianomainen joulun mystiikka, johon vanhemmat ihmiset voivat palata enää vain esimerkiksi kuuntelemalla hetkittäin tarinoita henkiin heräävistä lumiukkeleista. Frosty The Snowman on juuri  tuollainen taianomainen portti lapsuuden maailmaan. Sen nostalginen lapsenmielistävä vaikutus on välitön ja voimakas – niin kuin vain ajaton musiikki voi kokemuksena olla. 

Kuuntele kappale tästä:


Bonus! Brita Koivusen versio on monille juuri se tutuin ja nostalgiatäyteisin. 



perjantai 6. joulukuuta 2013

Musiikkijoulukalenterin luukku 6#



Judy Garland - Have Yourself a Merry Little Christmas (1944)




Have Yourself a Merry Little Christmas on kaihomielisten joululaulujen ikimuistoisia klassikoita. Ajat ovat olleet kovat, mutta yritetään jaksaa vielä yhdessä katsoa tulevaisuuteen avoimin ja luottavaisin mielin. Rauhoita mielesi ja anna itsellesi lupa antaa joulunhengen tulla tykösi. Lauluun sisältyy voimakkaita surumielisiä sävyjä, eikä traagisen elämän elänyt amerikkalainen elokuvanäyttelijä ja laulaja Judy Garland (1922–1969) suinkaan alkuperäisen version melodramaattisella tulkinnalla laulun sanoman painolastia kevennä. Elokuvasäveltäjä Hugh Martin kirjoitti kappaleen Hollywoodin musikaalielokuvaan Meet Me In St. Louis, joka sai ensi-iltansa marraskuussa 1944 ja sen lauluista tuli välittömiä hittejä. Myös Ralph Blanelle on annettu kunniaa laulun tekemisestä, mutta Martin on myöhemmin väittänyt kirjoittaneensa elokuvan laulut yksin. Meet Me In St. Louis kertoo keskiluokkaisesta perheestä, jonka isä saa töitä New Yorkista ja koko perhe on joutumassa muuttamaan pois rakkaasta kotikaupungistaan ja eroon rakastetuista sekä ystävistä. Kuuluisassa kohtauksessa perheen toiseksi vanhin tytär Esther (Judy Garland) lohduttaa allapäin olevaa pikkusisarta Tootieta (Margaret O'Brien) laulamalla hänelle Have Yourself a Merry Little Christmasin. Lopulta tuttuun sodanaikaisen hollywoodmelodraaman tyyliin isä peruu lähtöaikeensa nähdessään kuinka kova pala se on perheelle ja kaikki voivat jälleen hyvin. 

Kappaleen sanoitukset ovat oma tarinansa. Hugh Martinin alkuperäisessä tekstissä viitataan toisessa maailmansodassa taisteleviin amerikkalaisiin sotilaisiin seuraavasti: Have yourself a merry little christmas/ It may be your last/ Next year we may all be living in the past/ Pop that champagne cork/ Next year we may all be living in New York.  Kuitenkin Judy ja ohjaaja Vincente Minnelli pitivät säkeitä aivan liian masentavina laulettavaksi elokuvaan. Martin lopulta suostui vaihtamaan säkeet hieman piristävämmäksi: toinen ja kolmas lause vaihtuu: Let your heart be light/ Next year all our troubles will be out of sight. Judy Garland esitti kappaletta kiertueilla sotilaille ja sai nämä kyynelehtimään. 1950-luvun lopulla Frank Sinatra pyysi Martinia muuttamaan lyriikoita iloisemmaksi ja Martin teki useita muutoksia, jolloin laulun sanoma muuttui enemmän käsillä olevan hetken onnellisuutta korostavaksi tulevaisuuden parempien aikojen odottamisen sijasta. Näillä sanoituksilla laulu paremmin tunnetaan ja alkuperäisillä lyriikoilla kappaletta on levytetty vain harvoin. Judy Garlandin alkuperäisessä versiossa on kuitenkin sellaista nostalgiasävytteistä jäljittelemätöntä hartautta, joka täydellistää joulun kuin joulun. 

Judy Garland muistetaan varmasti parhaiten elokuvasta Ihmemaa Oz (Wizard of Oz, 1939) ja hän on yksi amerikkalaisen elokuvan kultakauden juhlituimpia näyttelijättäriä. Kuitenkin hänen henkilökohtaisen elämänsä kohtalo ei ollut kadehdittavimmasta päästä. Useat elokuvayhtiöiden studiopomot vaikuttivat vahvasti Garlandin minäkuvaan korostamalla, ettei hän olisi ollut ulkoisesti viehättävä;. hänen ulkonäköään ja esiintymistään elokuvissa kontrolloitiin tiukasti. Garlandilla oli useita avioliittoja ja hän kärsi jatkuvista veloista sekä huume- ja alkoholiriippuvuudesta. Garland kuoli lääkkeiden yliannostukseen vuonna 1969 vain 47-vuotiaana. Have Yourself a Merry Little Christmas pysyy kuolemattomana muistona tämän ikimuistoisen näyttelijän lahjakkuudesta. 

Kuuntele kappale tästä:


Kohtaus elokuvasta Meet Me In St. Louis:


Bonus! Frank Sinatran tunnetuimmilla lyriikoilla varustettu versio. Vetää vertoja alkuperäiselle.